Ei ole yhdentekevää, missä työskentelemme. Sijainti ja toimitilojemme viihtyisyys Polaris Business Parkissa ovat linjassa liiketoimintamme kanssa, jonka kulmakivenä on tehdä kivitalon hankkimisesta mahdollisimman helppoa ja miellyttävää.
Klaus Wirtanen, Kivitalokeskus Suomi Oy
Kivitalokeskus
Tilat tukevat liiketoimintaamme
Luotan vahvasti ensivaikutelmaan. Näimme vuosi sitten vappuaattona Polaris Businessa Parkin julkaiseman ilmoituksen vapaista toimitiloista ja lähdimme saman tien katsomaan, millainen fiilis kolmen talon kompleksista välittyisi. Sijainti Turunväylän ja Kehä I:sen risteyksen kupeessa vaikutti ainakin mainiolta. Asiakkaamme tulevat pääkaupunkiseudulta, kuten työntekijämmekin, joten meidät saavuttaisi kohtuullisella liikkumisella. Se oli hyvä merkki.
Tarkoituksemme oli vain piipahtaa rakennuksessa ja kysyä, voisimmeko vilkaista vapaana olevaa tilaa. Avattuamme pääaulan oven silmiemme eteen avautuivat täysimittaiset vappubileet, joihin meidätkin napattiin mukaan. Yrityspuiston palvelupäällikkö Leena Juhola tarjoutui juhlimisen keskellä vetämään meille opastetun kierroksen. Olimme myytyjä – sekä ensivaikutelmaan että kierroksen jälkeen itse tiloihin. Ne vastasivat tarpeisiimme paremmin kuin hyvin.
Urakoimme Kivitalokeskuksessa kivitalopaketteja ja tavoitteenamme on, että sen hankinta ja rakennusaika ovat asiakkaalle mahdollisimman helppoja – onhan kysessä yksi elämän isoimmista ja onnellisimmista asioista. Tuotteemme sisältää paljon palvelua, mikä tarkoittaa vuorovaikutusta ja kohtaamisia. Asiat hoituvat tietysti sähköpostitse tai puhelimitse, mutta monesti asiakas haluaa istahtaa kanssamme alas. Silloin turvallisella ja miellyttävällä kokemusympäristöllä on väliä.
Olemmekin saaneet asiakkailta ja yhteistyökumppaneilta paljon palautetta viihtyisistä tiloista, ja viihdymme täällä itsekin. Olemme tietenkin panostaneet omaan sisustukseemme, mutta sama välitön ja tyylikäs tunnelma jatkuu myös aulassa ja kiinteistön kaikissa tiloissa. Tilojen vuokra on hyvinkin kohtuullinen, joten huolitellut ja erittäin siistit tilat eivät tulleet itsestäänselvyytenä.
Viihtyisyyden lisäksi tilat tukevat liiketoimintaamme. Tällä hetkellä meillä on muutama toimistotyöntekijää. Mikä on tilanne muutaman vuoden kuluttua, sitä emme osaa ennustaa, mutta tilat näyttävät taipuvan moneen. Muutimme edellisen vuokralaisen aikoina neuvottelutilana toimineen huoneen yhteiseen työskentelykäyttöön, koska arvostamme tiivistä tiimityötä ja välitöntä vertaispalautetta. Ja jos joku kaipaa rauhaa, löytyy siihenkin oma tila. Entisen toimistotilan paikalle rakensimme avaran ja viihtyisän olohuonemaisen tilan asiakaskohtaamisia varten. Mikäli tarvitsemme lisätilaa tekemiselle tai neuvotteluille, järjestyy se soittamalla aulapalvelun Eiralle. Itse asiassa melkein mikä tahansa järjestyy soittamalla hänelle.
Timanttisen aulapalvelun lisäksi talosta löytyy mahtava lounasravintola. Meillä on asiasta kiistatonta tutkimustulosta, koska ravintolan ollessa remontin ajan suljettuna kävimme testaamassa naapuruston ruokapaikat – ne olivat hyviä, mutta meidän on paras. Alakerran kuntosalille emme ole vielä ehtineet, eikä meillä ole tarvetta parkkihallipalvelulle, mutta ne ovat siellä, jos ja kun niitä joskus tarvitsemme.
Summa summarum: olemme erittäin tyytyväisiä toimitiloihimme, niiden sijaintiin ja palveluihin Polaris Business Parkissa. Eikä ensivaikutelma ole pettänyt – päinvastoin. Kaikki on toiminut niin kuin pitää, yhteistyö kiinteistömanagerin kanssa on mutkatonta, tilat tukevat toimintaamme ja me voimme keskittyä siihen sata lasissa.
Klaus Wirtanen, Kivitalokeskus Suomi Oy